tiistai 1. heinäkuuta 2014

Kerran elämässä

Viikonloppuna osallistuimme kahteen ihmiselämän merkittävään päivään: hautajaisiin ja nimiäisiin.  Vaikka tilaisuudet olivat erilaisia, ne olivat molemmat omalla tavallaan kauniita. Muistotilaisuudessa oli paljon rakkautta ja lämpöä. Nimiäisissä oli läheisyyttä ja tulevaisuudentoivoa. Kiitos hänelle jota muistimme ja hänelle joka luo uusia muistoja.









Last weekend I took part in two major events in a human life: a funeral and a namimg. Both events were beautiful in their own way: The memorial was full of love and warmth and the naming had closeness and hope for the future. Thank you to the one we remembered and to the one who will make more memories.

18 kommenttia:

  1. Teidän viikonlopussanne kohtasivat elämän alku ja loppu♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi tunteikas viikonloppu kaikin puolin ♥

      Poista
  2. Nämä kuvat ovat toiveikkaita ja valoisia, onneksi hyvistä muistoista ei tarvitse luopua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikka, ne hyvät muistot tuntuvat melkeinpä fyysisenä läheisyytenä. Oli hienoa että olimme poismenneen kanssa yhdessä tässä elämässä.

      Poista
  3. Molemmat tärkeitä tapahtumia. Kellotapuli on kovin tuttu. Asumme siitä muutaman kilmetrin päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä olen viettänyt paljon aikaa lapsena ja asunutkin muutaman kilometrin päässä. Tutut ja rakkaat maisemat ja kivikirkko on tosi kaunis!

      Poista
  4. Todella kaunis tuo kolmas kuva.
    Ja miten ihmeellistä elämä on - kuolema ja syntymä niin lähekkäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä, molempien muutosten läheisyys ja jonkinasteinen samankaltaisuus oli minulle merkittävä oivallus!

      Poista
  5. Teillä oli viikonloppuna elämä pähkinänkuoressa. Varmasti tunteikas viikonloppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tunteikas ja mieleenpainuva viikonloppu, muistan varmasti ikuisesti!

      Poista
  6. Koskettavia tapahtumia molemmat, uskon että tunteet ovat olleet pinnalla. Meilläkin oli hautajaiset toissa viikonloppuna. Olen sen verran herkkis, että kyynelkanavat aukeavat jo kun aloitussävel lähtee soljumaan. Ja sitten sitä nieleskelee ja niiskuttelee, Ja yrittää pitää äänensä kasassa, kun lukee kukkaseppelleen muistotekstin. Pitkän elämän sai tämä ihminen viettää, joten hautajaisiin ei liittynyt suurta dramatiikkaa. Muistoja ne herättävät, ja päässä flashbackit vilisee, kun muistaa miten hyviä hetkiä tämä ihminen elämääni, ja suvulle tarjosi.
    Ja viimeistään siinä vaiheessa, kun muistotilaisuudessa esiteltiin poismenneen kätköistä löytynyt päiväkirja, jossa pariskunnan rakastavaisista viesteistä toisilleen luettiin hienovaraisesti otteita, ei tainnut kenenkään silmäkulma olla enää kuiva. Rakkaustarina teiniparista, yhdessä loppuun asti. Taisi olla kauneinta, mitä olen vähän aikaan kokenut. Kun ei ollut Hollywood pätkää, vaan elävää elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli sama juttu, eli aika luonnolliselta tuntui tämän ihmisen poismeno. Ihana tapa tuoda vanhan pariskunnan rakkaustarina eloon uudelleen. Minuakin liikutti hautajaisten kauneus, sekin kun kirkosta käveltiin arkun kanssa ja kellot soivat taustalla.

      Poista

Mahtavaa, jätähän kommentti!